Ismo ja Angelica Leikola: Suo Kuokka ja Hollywood

Huumorintekijä pariskunta muuttaa Amerikan maille kultaa vuolemaan ja kuinkas sitten kävikään..

Heti lukuun ottamatta todettava että en tykkää stand upista, oikeastaan alkuunkaan.
Niitä harvoja joita siedän on Leikolan kielikikkailut, esim No Niin [ https://youtu.be/9EWMlCusxjQ ]  ja sen merkitykset suomen kielessä.
Jokatapauksessa nappasin kirjan ohikulkiessani ja sehän oli varsin mainio, muutamaa talouspolitiikan jaarittelua ( vaikka omien sanojensa mukaan on täysin epäpoliittinen) lukuunottamatta suorastaan erinomainen.

On kiinnostavaa seurata kuinka ulkomaille muuttavat ovat jokseenkin samassa tilanteessa kaikkialla, jotain uutta alkaa ja jotai vanhaa päättyy. Ja kuinka palaset naksahtelevat paikoilleen ajan kuluessa.

Kirjassa käsitellään paljon myös Ismon ja Angelican parisuhdetta ja sen kohdalla tieto vanheni kyllä nopeasti,  ja juonipaljastuksia on luettu jo lööpeistä kaupan kassalla

Parasta antia on Kiti 😍 ja hänen operaationsa perheen ylläpitävänä voimana.

Kirjaa on kirjoitettu ammattimaisella ottelua ja sen kyllä huomaa.

Käypänen lukukokemus.
No-niiiiin

Anu Rohima Mylläri: Adoptoitu

Anu Orvokki Rohima Mylläri on syntynyt Bangladeshissa, mistä hänet kaksivuotiaana adoptoitiin Alavudella sijaitsevaan Taipaleenkylään. Hän on ensimmäisiä Suomeen adoptoituja tummaihoisia.

Tässä taas kirja jonka olen halunnut lukea kauan, minulle tämä kirja on pikkuisen henkilökohtaisempi kuin luulisi, sillä mitäpä minä tiedän kansainvälisenä lapsena adoptoidusta henkilöstä joka ihonväriltään eroaa naapurustossa kuin hääkakku makkarahyllyltä. 

Äitini nimittäin on 1950 luvulla ollut ottolapsena sanassa Alavuden Taipaleenkylässä jossa kirjailijakin asui lapsuutensa. Kuten Anukin kertoo maalaiskylässä ei ollut helppoa kasvaa ulkopuolisena tai erinäköisenä.

Äiti kertoi usein juttuja kuinka opettajat ja osa lapsista kiusasi häntä, aika armottomastikin, onneksi sentään muutamia ystäviäkin oli.

Kirjassa eletään rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti, olen samaa mieltä hänen ehdotuksistaan miten adoptiolasten turvaverkkoja tulisi rakentaa.

Ja kuinka asiat pitäisi käydä läpi eri-ikäisten lasten kanssa.

Kaiken kaikkiaan uskomattoman tunteikasta oli lukea tätä, liikuttelee sielun syvyyksiä.

Suosittelen erittäin lämpimästi ihan kaikille

Catherine Cookson: Mallen saaga

Olen pitkään harkinnut Mallen saagan lukemista, mutta vähän nihkeillyt koska näin aikoinaan aiheesta TV-sarjan ja muistin sen melko ankeaksi. Tosin se on tehty 70-luvulla jolloin kaikki ohjelmatkin näyttivät 70-luvulta.

Tämän lisäksi olen lukenut useamman muutakin rakkaushömppää tämän syksyn aikana, joten menkööt samaan shokkiin.

Cookson aloitti kirjoittamisen terapiana voittaakseen masennuksensa ja liittyi Hastings Writers -seuraan. Cookson kirjoitti lähes sata kirjaa, joita myytiin yli 123 miljoonaa kappaletta ja käännettiin ainakin 20 kielelle. 

Mallen saaga alkaa kirjalla Mallenin suku, joka esittelee perheen jonka miespuolisilla jälkeläisillä esiintyy toisinaan polioosia, eli hiuksissa täysin valkoinen raita, nämä miehet ovat myös usein holtittomia käytökseltään etenkin seksuaalisesti mutta myös muita ikäviä piirteitä löytyy.

Kirjojen elämän kuvaus on pikkutarkkaa viktoriaanisen elämän kuvausta ja harvinaista kyllä myös palvelusväkeä kuvataan toki asenteellisesti mutta se annettakoon anteeksi 1906 syntyneelle kirjailijalle.

Hahmot ovat kohtalaisen hyvin kirjoitettuja ja tapahtumat mahdollisia.

Yllättävää kirjoissa on että kukaan ei ole täysin hyvä tai läpeensä kiero ja sukupolvinen kuorma kulkee mukana hyvässä ja pahassa.

Typeristä valinnoista joutuu myös maksamaan 

Kaiken kaikkiaan tällä kertaa ei hävettänyt lukea romantiikkaa. En ehkä kaikkia 100 kirjaa meinaa lukea, mutta jokusen silloin tällöin, välilukemistona.

Juha Hurme: Suomi

Luettuani Hurmeen Niemen oli pakko tarttua myös Suomeen, oletin että Suomi jatkaa siitä mihin Niemi päättyy, mutta ei. Aloitettiin taas alkuräjähdyksestä, ihmisestä evoluution yhtenä lajina jota kuvataan kauniisti näin:

."Ihminen on topologiselta kannalta katsoen kymmenen metriä pitkä, ravinteikkaita liuoksia kuljettava mutkikas putki, joka on venynyt mittaansa neljän miljardin vuoden aikana, ja jonka ympärille on kertynyt kaikenlaisia hauskoja ja hyödyllisiä varustuksia kuten aivot ja sydän."

Tämä ilahdutti itseäni hyvin paljon, sillä monesti ihmisillä on taipumusta ottaa itsensä turhan vakavasti, tässä kirjassa käydään läpi sekä tätä julmettua vakavasti otettavuutta ja luonnon tärkeyttä ja oikeutta omaan olemassaoloonsa ilman ihmisen sekaantumista asiaan. 

Pääpaino on kuitenki taiteella ja kulttuurilla, teksti on paikoin hyvin hajanaista ja samalla vaikuttavaa, kuin luettaisiin päiväkirjamerkintöjä lukupäiväkirjoista tai mitä ajattelin tänään vihkosista tai jutusteltaisiin kupposen äärellä, mitä kupissa on sen voi kukin itse valita.

Historian sivuilta, nimi vuosiluku vuosiluku, metodilla tutuiksi tulleet ihmiset saavat hahmon ympärilleen ja Lönkka, Sibbe ja muut jatkavat elinaikanaan aloitettuja seikkailuita.

Esiin nostetaan myös muutama historiaan kadonnut hahmo, tosin paljoa heistä ei saada lisätietoa, koska heidän äänensä ovat vain muista sinkoilevia kaikuja.

Kaiken kaikkiaan hauska lukuelämys.

Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille

Tällä kertaa oli vuorossa Ilkka Hanskin tutkimusmatkoja saarille, mainostekstin mukaan tälläinen: 

"Akateemikko Ilkka Hanskin tutkimukset kuudelta saarelta ympäri maailmaa - Borneon sademetsistä piskuiselle Haminanluodolle - auttavat ymmärtämään, mitä luonnon monimuotoisuus on ja miten se on kehittynyt. Lähes puolen vuosisadan aikana kertyneet havainnot kertovat myös ennennäkemättömän nopeista muutoksista, jotka ovat ihmisen aiheuttamia. Miten eri eliölajit reagoivat ilmaston lämpenemiseen? Mitä tarkoittaa luonnon globalisaatio? Mitä ovat vieraslajit, ja miksi ne uhkaavat monimuotoisuutta? Miten kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen?

Tutkimusmatkoja saarille on maailmanlaajuisesti arvostetun ekologin mukaansatempaava kertomus elämäntyöstään. Samalla se on vaikuttava puheenvuoro luonnon monimuotoisuuden vaalimisen puolesta."

Aamen, sanoisin esittelystä.

Voisi kuvitella että lantakuoriaisten ja täpläperhosten tutkimuksesta ei saa mukaansa tempaavaa kirjaa, mutta kylläpä vain saakin.

Upea kirja erittäin tärkeästä aiheesta.

Kuten Valtaoja omassaan osoittaa Hanski tässä ilmastonmuutoksen todellisuuden ja havainnot jopa selkäpiitä puistuttavalla tavalla. 

Samoin havainnot metsäkadosta ovat surkeaa luettavaa

Suosittelen taas kaikille niille jotka ei lue tiedekirjallisuutta

Margit Richert ja Thomas Engström: Nattavaara

Nattavaara kertoo maailmanlopun jälkeisestä valtakunnasta, joka sijaitsee pohjoisruotsissa.

Maailma on murskana, ilmastonmuutos on kärventänyt osan planeettaa ja sodat sekä taudit täydentävät tuhoa. 

Tässä lähtöasetelma, seurattavana on kaksi perhettä ja miten he selviävät kun kaaosvoinat vyöryvät päälle.

Eric ja Sofia joutuvat lähtemään kotoaan, kun  heidän vanhempansa kuolevat omituisissa olosuhteissa

 Marja ja hänen miehensä Mårten hoitavat pientilaansa ja saavat siitä olemattoman elantonsa kunnes sekin idylli murskataan.

Molemmissa tilanteissa lähdetään etsimään parempaa tulevaisuutta.

Jostain syystä, tämän tyyppisiä dystopopioita on pilvin pimein, tarinoita joita mahtuu 24 kymmeneen.. joissa mystiset tapahtumat jotka johtivat nykytilanteeseen jäävät sivulauseissa avaamatta ja ihmiset palautuvat aina toisen maailmansodan natsihallinnon tyyppiseen orjayhteiskuntaan jossa toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Nattavaara on ensimmäinen osa trilogiasta, mutta enemmän epäilen etten lue kahta seuraavaa. 

Esko Valtaoja Tiedonjano

Ihastuttava lukea kirjaa lukemisesta näinä aikoina jolloin kirjat ovat radioaktiivista ongelmajätettä.

Valtaojan leppoisa jutustelu tieteen tekemisestä ja tekijöistä on mieluisaa ajanvietettä mutta samallahan lukiessa oppii jotakin.

Tieteen tekemistä käsitellään rennosti ja miellyttävästi ja kuitenkin vakavasti ja asiantuntevasti.

Kirjan idea on käydä läpi Nature lehden kuukauden kiinnostavin artikkeli ja siihen liittyviä ja liittymättömiä ajatuksia tieteestä ja sen tekemisestä.

Esko Valtaojalle ei mikään aihealue näy olevan sellainen josta ei voisi hankkia ihan pikkuisen lisätietoja.

Uteliaisuus lieneekin yksi tieteentekemisen edellytyksistä, kun asiat kiinnostavat niin pitäähän niitä sitten selvitellä.

Valtaoja tuo myös esiin sen että tietynlainen haahuilu ja etsiskely harharetkineen on oleellista perustutkimuksessa.

Perustutkimus ei myöskään ole mikää absoluuttinen tuotteistusautomaatti, kuten joskus kuvitellaan.

Suosittelen kaikille nörteille joita tiede kiinnostaa ja sittrn niille jotka kuvittelevat että totuus löytyy hämäriltä vaihtoehtokanavilta.

Anna Kontula: Pikkuporvarit

Pikkuinen, pamfletti pikkuporvariudesta tai siitä miten helppoa on tuudittautua turvallisuudentunteeseen joka tukee työstä ja toimeentulosta ja sitten havaita että elämä solahti ohi.

Tai että tunnontarkasti leimailee papereita joilla toisia ihmisiä kuljetetaan junalla tuhoon. Kun työ mitä tekee on tehtävä hyvin, olipa se mitä tahansa.

Aika pelottavia maisemia kuvaillaan eikä oikeastaan aiheetta. Kunnon ihmiset ovat loppujen lopuksi kunnon ihmisiä myös ollessaan kauheita.

Kirjassa kerrotaan pikkuporvarien haluavan muuttaa maailman kaltaisekseen, mutta,mikä on se vaihtoehto, myös kirjoittaja haluaa että pikkuporvarit muuttuisivat anarkistisemmiksi ja ennalta-arvaamattomammaksi, en ole kyllä varma haluaisinko minua leikkaavan lääkärin heittäytyvän kovin anarkistiseksi 🙄

Veikkaan että lähes jokainen tätä lukeva huomaa itsestään pikkuporvarillisuuden piirteitä, vaikka olisi kuinka anarkisti.

Mirkka Lappalainen: Smittenin murha

29.9. 1673 katoaa aatelismies Nils Rosenschmidt kartanostaan Skölvikistä, tämä on viimeinen kerta kun joku on hänet havainnut, koirineen ja hevosineen. Tilaa hoitamaan jäänyt Markus Göransson, kertoi hänen lähteneen Liivinmaalle.

7 vuotta myöhemmin rakennustöiden yhteydessä löydetään hylätystä kaivosta ruumis, jonka lähitienoon asukkaat tunnistavat kadonneeksi kartanonomistajaksi.

Millainen maa Ruotsi oli, etenkin sen itäisin maakunta jos kartanonherra pystyi häviämään kuin maan nielemänä 7 vuodeksi ilman että ketään näytti asia pätkääkään kiinnostavan. Entäpä millainen oli kartanonherra joka katosi, jälkiä jättämättä, kenenkään ikävöimättä.

Lappalainen on jälleen kerran tehnyt upea työtä selvittäessään kadonneen ajan ihmisiä jotka katosivat historiasta.

Samalla käydään läpi huolellisesti Ruotsin valtakunnan oikeusjärjestelmää, hallintomenettelyä ja tapakulttuuria 1600 luvulla.

Lopussa vedetään langat yhteen ja kootaan niistä aineista mitä on jäljellä todennäköisin tapahtumien kulku.

Yllättävää on että näinkin pitkän ajan kuluessa, on jälkiä seurattavaksi ja niistä voidaan päätellä mitä ja miksi tapahtui.

Kaikille historianörteille, suosittelen lämpimästi. Myös dekkarien lukijat voivat tykätä

Juha Hurme: Niemi

Kirjasin tämän lukulistalle sen ilmestymisvuonna eli 2017,  mutta sitten  elämä tuli niin monessa kerroksessa väliin että Niemi ja niemeläiset piti työntää taka-alalle.

Nyt vihdoin sain tämän uudelleen työn alle, ja kylläpä oli taas lukukokemus.
Tykkään Hurmeen vimmaisesta kulttuuripuheesta, ja siitä ystävällisyydestä että hän liittää pätkiä käsittelyssä olevista teoksista luettavaksi, muuten joutuisin kirjan kanssa joko ravaamaan kirjastossa tai sitten lataamaan kymmenestä ero palvelusta e kirjoja ja runoutta selatakseni niitä jotta pääsee kartalle.
Hurmeen teksti on  viittauksista huolimatta vaivatonta ja mainiota luettavaa ja kirja jossa lähdetään liikkeelle, alkuräjähdyksestä ei voi täysin kelvoton olla.
Kirjassa käydään tiivistetysti läpi erään pohjoiseurooppalaisen niemenkärjen historiaa ja muutamien henkilöiden edesottamuksia joilla oletetaan olevan vaikutusta alueen ja sen asukkaiden oloihin.
Vaikka historia ei olisi mieliaiheesi saatat saada paljon irti tästä varsin mainiosta oppaasta niemeläiseen kulttuuriin.

Suosittelen lämpimästi